05 toukokuuta 2020
Sosiaali- ja terveydenhuollon arki on myllerryksessä koronapandemian takia, mutta terveydenhuollon organisaatioiden mittavat tuottavuus- ja kustannuspaineet eivät katoa mihinkään sen jälkeenkään. On selvää, että jatkossa ne tulevat korostumaan entisestään.
Kustannushaasteen ratkaisemiseksi tarvitaan terveydenhuollon kokonaisuuksien järjestämistä järkevällä tavalla. ”Arjen tuottavuus” onkin yksi sote-sektorin haasteiden keskeisistä kysymyksistä.
Tässä avainasemassa on toiminnan- ja tuotannonohjaus. Sairaanhoitopiireissä tämä tarkoittaa esimerkiksi potilasvirtojen ohjaamista eri terveydenhuollon alueiden välillä sujuvasti ja yksittäisissä sairaaloissa muun muassa terveydenhuollon ammattilaisten ajankäytön kohdentamista oikeisiin asioihin. Johdon kannalta tärkeää on ymmärtää kokonaiskuva – keitä ovat hoidettavat potilaat ja miten hoito etenee.
Arjen rutiinit ovat avainasemassa työtä kehittäessä. Tässä potilastietojärjestelmillä on aivan keskeinen rooli. Lääkärit ja hoitajat saattavat kirjata potilaiden tietoja järjestelmiin satoja kertoja päivän aikana, jolloin pienistäkin sekuntimääristä kertyy merkittävää ajansäästöä. Laskelmiemme mukaan noin 200 000 asukkaan sairaanhoitopiireissä lääkäreiden ja hoitajien työtä voidaan säästää vähintään 25 henkilötyövuotta hyödyntämällä viimeisimpiä ohjelmistoja. Tällöin aika kohdistuu järjestelmien sijaan kaikkein tärkeimpään – ihmisten kohtaamiseen.
Suomesta löytyy paljon hyviä esimerkkejä. Muun muassa Päijät-Hämeen erikoissairaanhoito on THL:n mittareilla maan tehokkainta, sillä arjen työtä on pystytty merkittävästi kehittämään. Sairaaloiden ja sairaanhoitopiirien tulisikin aktiivisesti jakaa kokemuksiaan onnistumisista – pelkästään muutamien viikkojen aikana voidaan saada jo paljon hyötyä aikaiseksi.
Kyse ei ole vastakkainasettelusta pienten kustannusten tai paremman hoidon välillä. Päinvastoin. Hyvin järjestetyllä toiminnalla sekä nykyjärjestelmien avulla voidaan todistetusti saavuttaa jo merkittäviä tuloksia.
Teksti julkaistu mielipidekirjoituksena Talouselämän Tebatti-palstalla 1.5. Linkki alkuperäiseen tekstiin täällä.
Tutustu muihin ajankohtaisiin sote-aiheisiin blogeihimme:
Covid-19 haastaa muutokseen - miten vastaamme?
Sosiaalihuollon sähköisten palveluiden tarve korostuu epidemian aikana