noun_Email_707352 noun_917542_cc Map point Play Untitled Retweet Group 3 Fill 1

Tieto Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset

03 syyskuuta 2019

Tieto Oyj           PÖRSSITIEDOTE              3.9.2019 klo 16.50

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, JAPANISSA TAI MILLÄÄN MUULLA ALUEELLA, JOLLA TÄMÄ SAATTAISI JOHTAA PAIKALLISTEN ARVOPAPERILAKIEN TAI MÄÄRÄYSTEN RIKKOMISEEN.

Tieto Oyj:n ("Tieto" tai "Yhtiö") tänään 3.9.2019 pidetty ylimääräinen yhtiökokous päätti EVRY ASA:n ("EVRY") rajat ylittävästä absorptiosulautumisesta Yhtiöön Tiedon ja EVRY:n hallitusten hyväksymän, 26.6.2019 päivätyn ja sen jälkeen 27.6.2019 Norjan yritysrekisteriin ja 28.6.2019 Suomen kaupparekisteriin rekisteröidyn sulautumissuunnitelman ("Sulautumissuunnitelma") mukaisesti. Sulautumissuunnitelman mukaan EVRY sulautuu Yhtiöön rajat ylittävällä absorptiosulautumisella siten, että EVRY:n kaikki varat ja velat siirtyvät selvitysmenettelyttä Tiedolle, ja EVRY purkautuu ("Sulautuminen"). Sulautumisen seurauksena syntyy yhdistynyt yhtiö TietoEVRY Oyj ("Yhdistynyt Yhtiö"). Sulautumisesta päättäminen sisälsi muun muassa seuraavat pääkohdat:

Yhtiöjärjestyksen muuttaminen

Yhtiökokous hyväksyi Yhdistyneen Yhtiön muutetun yhtiöjärjestyksen Sulautumissuunnitelmaan liitetyssä muodossaan. Sulautumissuunnitelmassa esitetyt muutokset sisälsivät toiminimen muuttamisen TietoEVRY Oyj:ksi ja Yhdistyneen Yhtiön toimialan muuttamisen. Yhdistyneen Yhtiön muutettu yhtiöjärjestys on julkistettu kokonaisuudessaan Sulautumissuunnitelman liitteenä.

Sulautumisvastike

Yhtiökokous päätti, että EVRY:n osakkeenomistajat saavat Sulautumissuunnitelman mukaisesti sulautumisvastikkeena 0,1200 Tiedon uutta osaketta jokaista omistamaansa EVRY:n osaketta kohden arvo-osuustilikohtaisesti ("Sulautumisvastike Osakkeina" ja yhdessä alla kuvatun Sulautumisvastikkeen Rahana kanssa, "Sulautumisvastike"). EVRY:n tai Tiedon omistamat EVRY:n osakkeet eivät oikeuta Sulautumisvastikkeeseen. Sulautumisvastike annetaan EVRY:n osakkeenomistajille suhteessa heidän osakeomistuksiinsa EVRY:ssä Sulautumisen täytäntöönpanon yhteydessä määrättävänä täsmäytyspäivänä.

Mikäli EVRY:n osakkeenomistajan Sulautumisvastikkeena saamien osakkeiden lukumäärä (kutakin arvo-osuustiliä kohden) on murtoluku, murto-osat pyöristetään alaspäin lähimpään kokonaiseen osakkeeseen. Murto-osaiset oikeudet Tiedon uusiin osakkeisiin yhdistetään ja myydään julkisessa kaupankäynnissä Nasdaq Helsinki Oy:ssä tai Oslon pörssissä (Oslo Børs) ja myyntitulot jaetaan tällaisten murto-osaisten oikeuksien omistusten mukaisessa suhteessa niille EVRY:n osakkeenomistajille, joilla on oikeus saada tällaisia murto-osaisia oikeuksia. Tieto vastaa murto-osaisten oikeuksien myyntiin ja jakamiseen liittyvistä kuluista.

Sulautumisvastikkeena annettavien osakkeiden lisäksi EVRY:n osakkeenomistajat saavat sulautumisvastiketta rahana 5,28 Norjan kruunua jokaisesta omistamastaan EVRY:n osakkeesta ("Sulautumisvastike Rahana").

Lopullinen Yhdistyneen Yhtiön osakkeiden kokonaismäärä, joka annetaan Sulautumisvastikkeena Osakkeina ja lopullinen kokonaismäärä Sulautumisvastiketta Rahana, määritellään Sulautumisen täytäntöönpanon yhteydessä määrättävänä täsmäytyspäivänä. Sulautumisvastike annetaan EVRY:n osakkeenomistajien, lukuun ottamatta EVRY:n itsensä tai Tiedon, täsmäytyspäivänä hallussaan pitämien EVRY:n osakkeiden lukumäärän perusteella. Tällaisten Sulautumisvastikkeena annettavien osakkeiden kokonaismäärä pyöristetään alaspäin lähimpään kokonaiseen osakkeeseen.

Sulautumissuunnitelman päivämääränä EVRY:llä oli 369 304 333 liikkeeseen laskettua ja ulkona olevaa osaketta. Yhtiökokousta edeltävänä päivänä EVRY:llä oli lisäksi hallussaan 1 501 744 omaa osaketta. Yhtiökokousta edeltävän päivämäärän tilanteen mukaan ja sovitun Sulautumisvastikkeen mukaisesti Sulautumisvastikkeena annettavien Tiedon osakkeiden kokonaismäärä olisi siten 44 316 519 osaketta ja Sulautumisvastike Rahana olisi siten 1 949 926 878,24 Norjan kruunua. Tämä vastaisi noin 37,5 % omistusosuutta Yhdistyneessä Yhtiössä ja noin 200 miljoonan euron rahavastiketta.

Lopulliseen Sulautumisvastikkeen kokonaismäärään voi muun ohella vaikuttaa mikä tahansa muutos EVRY:n liikkeeseen laskettujen ja ulkona olevien osakkeiden määrässä, joka aiheutuu esimerkiksi siitä, että EVRY laskee liikkeelle uusia osakkeita ja/tai luovuttaa omia osakkeita olemassa olevien osakepohjaisten kannustinohjelmien mukaisesti ennen Sulautumisen täytäntöönpanon rekisteröintiä Suomen kaupparekisteriin ("Täytäntöönpanopäivä").

Hallituksen jäsenten lukumäärä

Yhtiökokous päätti, että Yhdistyneen Yhtiön hallituksen jäsenten lukumäärä, mukaan lukien hallituksen puheenjohtaja, olisi yhteensä yhdeksän (9).

Yllä mainittujen yhdeksän jäsenen lisäksi Tieto ja EVRY ovat sopineet ryhtyvänsä soveltuvien lakien puitteissa järjestelyihin, joiden seurauksena Yhdistyneen Yhtiön hallituksessa olisi neljä (4) henkilöstön edustajaa.

Hallituksen kokoonpano

Timo Ahopelto, Tomas Franzén, Liselotte Hägertz Engstam, Harri-Pekka Kaukonen, Niko Pakalén ja Endre Rangnes valittiin ehdollisesti jatkamaan Yhdistyneen Yhtiön hallituksen jäseninä, ja Rohan Haldea, Salim Nathoo ja Leif Teksum, joista kukin on EVRY:n nykyisen hallituksen jäsen, valittiin ehdollisesti Yhdistyneen Yhtiön hallituksen jäseniksi, ja Tomas Franzén, Tiedon hallituksen nykyinen jäsen, valittiin ehdollisesti Yhdistyneen Yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi, kukin toimikaudelle, joka alkaa Täytäntöönpanopäivänä ja päättyy Täytäntöönpanopäivää ensiksi seuraavan Yhdistyneen Yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Niiden hallituksen jäsenten, joita ei valita ehdollisesti jatkamaan Yhdistyneen Yhtiön hallituksessa Täytäntöönpanopäivänä alkavalle toimikaudelle, toimikausi päättyy Täytäntöönpanopäivänä.

Hallituksen uusien jäsenten palkitseminen

Yhtiökokous päätti Tiedon varsinaisen yhtiökokouksen 21.3.2019 päätöksiä vastaavasti, että uusille Tiedon hallituksen jäsenille, jotka valitaan Sulautumisen Täytäntöönpanopäivänä alkavalle ja Täytäntöönpanopäivää ensiksi seuraavan Yhdistyneen Yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä päättyvälle toimikaudelle, maksetaan seuraavat vuosipalkkiot: puheenjohtajalle 98 000 euroa, varapuheenjohtajalle 58 000 euroa ja hallituksen jäsenelle 38 000 euroa. Hallituksen valiokunnan puheenjohtajalle maksetaan sama palkkio kuin hallituksen varapuheenjohtajalle, paitsi jos sama henkilö on hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Lisäksi hallituksen puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle ja jäsenelle maksetaan 800 euron kokouspalkkio jokaiselta hallituksen kokoukselta sekä hallituksen pysyvän tai tilapäisesti asetetun komitean kokoukselta.

Henkilöstön nimittämien hallituksen jäsenten palkitsemisesta päätetään erikseen, mutta se ei missään tilanteessa ylitä palkkiota, joka maksetaan muille hallituksen jäsenille.

Muutoin 21.3.2019 pidetyn Tiedon varsinaisen yhtiökokouksen tekemät hallituksen palkitsemista koskevat päätökset jäävät voimaan muuttumattomina.

Osa kiinteästä vuosipalkkiosta voidaan maksaa markkinoilta hankittavina Yhdistyneen Yhtiön osakkeina. Valittu hallituksen jäsen voi oman harkintansa mukaan valita palkkion seuraavista viidestä vaihtoehdosta:

1)      Ei käteispalkkiota, 100 prosenttia osakkeina

2)      25 prosenttia käteisenä, 75 prosenttia osakkeina

3)      50 prosenttia käteisenä, 50 prosenttia osakkeina

4)      75 prosenttia käteisenä, 25 prosenttia osakkeina, tai

5)      100 prosenttia käteisenä, ei osakepalkkiota.

Osakkeet hankitaan Yhdistyneen Yhtiön laatiman hankintaohjelman mukaisesti. Osakkeet hankitaan kahden viikon kuluessa Sulautumisen toteuttamista ensiksi seuraavan osavuosikatsauksen julkistuksesta.

Jos palkkiota ei sisäpiirisääntelyn, hallituksen jäsenyyden päättymisen tai muun hallituksen jäseneen liittyvän syyn johdosta voida maksaa osakkeina, palkkio maksetaan kokonaan rahana.

Valittujen uusien hallituksen jäsenten vuosipalkkiot maksetaan suhteutettuna heidän toimikautensa pituuteen.

Väliaikainen poikkeaminen Tiedon osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestyksestä

Yhtiökokous päätti tehdä kertaluonteisen poikkeuksen osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestyksestä ("Työjärjestys"). Päätöksen mukaisesti nykyisestä Työjärjestyksestä poiketen oikeus nimittää jäseniä nimitystoimikuntaan, joka valmistee ehdotuksia vuonna 2020 pidettäviä yhtiökokouksia varten ja, mikäli Sulautuminen on pantu täytäntöön ennen vuoden 2019 loppua, myös vuonna 2019 pidettäviä yhtiökokouksia varten, on hallituksen puheenjohtajalla ja niillä neljällä suurimmalla osakkeenomistajalla, jotka on rekisteröity osakasluetteloon EVRY:n ja Tiedon Sulautumisen täytäntöönpanon rekisteröintipäivää välittömästi seuraavana päivänä tai, mikäli tämä ei ole arkipäivä, ensimmäisenä rekisteröintipäivää seuraavana arkipäivänä. Lisäksi sen mahdollisuuden varalta, että Sulautumisen täytäntöönpano ei ole tapahtunut 1.1.2020 mennessä, päätettiin, että nimitystoimikunnalla on kohtuullinen aika valmistella ehdotuksensa ennen vuoden 2020 varsinaista yhtiökokousta sen sijaan, että sillä olisi aikaa tammikuun 2020 loppuun asti ja että tässä tapauksessa nimitystoimikunta julkaisee ehdotuksensa niin pian kuin käytännössä mahdollista.

Kaikilta muilta osin nimitystoimikunta noudattaa nykyistä Työjärjestystä.

Sulautuminen kokonaisuudessaan ja ylimääräisen yhtiökokouksen päätös, sisältäen muutokset Tiedon yhtiöjärjestykseen, Tiedon uusien osakkeiden liikkeelle laskemista ja rahan maksamista Sulautumisvastikkeena, Tiedon hallituksen jäsenten lukumäärää, Tiedon hallituksen kokoonpanoa, Tiedon hallituksen jäsenten palkkioita ja Tiedon osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestyksestä tehtävää kertaluonteista poikkeusta ovat ehdollisia Sulautumiselle ja tulevat voimaan Sulautumisen täytäntöönpanon rekisteröinnin yhteydessä.

Sulautumisen odotetaan toteutuvan vuoden 2019 viimeisen neljänneksen tai vuoden 2020 ensimmäisen neljänneksen aikana edellyttäen, että kaikki sääntelyn vaatimat hyväksynnät on saatu ja että kaikki muut sulautumisen toteutumisen ehdot ovat täyttyneet.

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä Tiedon verkkosivuilla osoitteessa www.tieto.com/fi/tietoevry 17.9.2019 mennessä.

Lisätietoja:

Tieto

Esa Hyttinen, apulaislakiasiainjohtaja, puh. 040 766 6196, esa.hyttinen (at) tieto.com

TIETO OYJ

Jakelu

Nasdaq Helsinki

Päämediat

Tieto hyödyntää datakeskeisen maailman mahdollisuudet ja tuottaa niiden avulla arvoa yksilöille, organisaatioille ja yhteiskunnalle. Tavoitteemme on olla asiakkaillemme paras kumppani liiketoiminnan uudistamisessa. Ohjelmisto- ja palveluosaamisemme lisäksi hyödynnämme vahvasti yhdessä innovoinnin ja ekosysteemien mahdollisuudet. Tiedon pääkonttori sijaitsee Espoossa. Yrityksen palveluksessa työskentelee noin 15 000 ammattilaista lähes 20 maassa. Tiedon liikevaihto on noin 1,6 miljardia euroa. Yhtiön osakkeet on listattu NASDAQ:ssa Helsingissä ja Tukholmassa. www.tieto.fi

EVRY on johtava pohjoismaalainen teknologia- ja konsultointiyritys. Yhdessä asiakkaidemme ja parhaiden kansainvälisten digitaalisten asiantuntijoiden muodostaman ekosysteemin kanssa me muokkaamme tulevaisuutta soveltamalla uutta teknologiaa parantaaksemme loppukäyttäjien käyttökokemuksia sekä ihmisten, prosessien ja systeemien suorituskykyä.

Olemme lähellä asiakkaitamme ja edustamme pohjoismaalaista ajattelutapaa vastuullisuudessa, laadussa ja turvallisuudessa.

Hyödynnämme pohjoismaalaisuuttamme harjoittamalla liiketoimintaa useammassa kuin 18 maassa. EVRY on listattuna Oslon pörssissä. 8 800 työntekijäämme ovat intohimoisia luomaan digitaalista hyötyä ja muokkaamaan tulevaisuutta – tänään.

TÄRKEÄÄ TIETOA

Tämä tiedote ei ole tarjous myydä, ostaa tai luovuttaa mitään Tieto Oy:n ("Tieto" tai "Yhtiö") tai EVRY ASA ("EVRY") arvopapereita millään alueella, jolla se olisi laitonta.

Missä tahansa sellaisessa ETA:n jäsenvaltiossa, muussa kuin Suomessa tai Norjassa, jossa sovelletaan asetusta (EU) 2017/1129 ("Esiteasetus"), tämä tieto on osoitettu ja tarkoitettu ainoastaan "kokeneille sijoittajille" kyseisessä jäsenvaltiossa kuten määritetty Esiteasetuksessa.

Iso-Britanniassa tämä asiakirja ja mitkä tahansa muut materiaalit, jotka liittyvät tässä tarkoitettuihin arvopapereihin, on suunnattu ainoastaan, ja mikä tahansa sijoitus tai sijoitustoiminta, johon tämä asiakirja liittyy, on mahdollinen ja sellaiseen ryhdytään vain "kokeneiden sijoittajien" kanssa, kuten määritelty Esiteasetuksen 2(e) artiklassa, jotka ovat: (i) henkilöitä, joilla on ammattimaista kokemusta sijoituksiin liittyvistä asioista ja jotka ovat ammattimaisia sijoittajia Iso-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act 2000) vuoden 2005 määräyksen (Financial Promotion Order 2005) (muutoksineen, "Määräys") 19(5) artiklan mukaisesti; tai (ii) yhteisöjä, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entity) Määräyksen 49 (2) artiklan (A)–(D) -kohtien mukaisesti; tai (iii) muutoin henkilöitä, joille nämä voidaan laillisesti suunnata (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä "asiaankuuluvat tahot"). Kenenkään henkilön Iso-Britanniassa, joka ei ole asiaankuuluva taho, ei tule luottaa näihin materiaaleihin tai niiden sisältöön tai toimia niiden pohjalta.

Tämä asiakirja ei ole Esiteasetuksen tarkoittama esite. Esiteasetuksen mukaisesti laadittu esite on julkaisemisensa saatavilla osoitteessa www.tieto.com/fi/tietoevry. Sijoittajien ei tule merkitä mitään tässä asiakirjassa tarkoitettuja arvopapereita muutoin kuin esitteeseen sisällytettyjen tietojen perusteella.

Mitään sopimusta, sitoumusta tai sijoituspäätöstä ei tule tehdä perustuen tämän tiedotteen osaan tai tietoon sen levittämisestä eikä näihin tule luottaa minkään sopimuksen, sitoumuksen tai sijoituspäätöksen yhteydessä. Tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei ole riippumattomasti vahvistettu. Mitään nimenomaisia tai hiljaisia vakuutuksia tai sitoumuksia ei ole annettu koskien tässä tiedotteessa annettujen tietojen tai näkemysten oikeudenmukaisuutta, virheettömyyttä, täydellisyyttä tai oikeellisuutta eikä näihin tulisi luottaa. Tieto tai EVRY tai mikään niiden lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista tai edustajista tai mikään muu taho ei ole vastuussa mistään (tuottamuksellisesti tai muutoin aiheutuneesta) vahingosta, joka aiheutuu tämän tiedotteen käytöstä tai sen sisällöstä tai muutoin tämän tiedotteen yhteydessä. Jokaisen on luotettava omaan selvitykseensä ja analyysiinsä Tiedosta, EVRY:stä, näiden tytäryhtiöistä, näiden arvopapereista ja Sulautumisesta, mukaan lukien näihin liittyvät hyödyt ja riskit.

Tämä tiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat eivät välttämättä perustu historiallisiin tosiseikkoihin, vaan ne ovat lausumia tulevaisuuden odotuksista. Tässä tiedotteessa esitetyt lausumat, joissa käytetään ilmauksia "aikoo", "arvioi", "odottaa", "olettaa", "pitäisi", "saattaa", "suunnittelee", "tähtää", "uskoo", "voisi" ja muut Tietoon, EVRY:yn, Sulautumiseen tai Tiedon ja EVRY:n liiketoimintojen yhdistämiseen liittyvät vastaavat ilmaisut ovat tällaisia tulevaisuutta koskevia lausumia. Muut tulevaisuutta koskevat lausumat voidaan tunnistaa asiayhteydestä, jossa lausumat on esitetty. Tulevaisuutta koskevia lausumia on esitetty useissa tämän tiedotteen kohdissa, kuten kohdissa, jotka sisältävät tietoa yhdistyneen yhtiön liiketoiminnan tulevista tuloksista, suunnitelmista ja odotuksista, sisältäen sen strategiset suunnitelmat ja suunnitelmat liittyen kasvuun ja kannattavuuteen, sekä yleisestä taloudellisesta tilanteesta. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat tämänhetkisiin suunnitelmiin, arvioihin, ennusteisiin ja odotuksiin eivätkä ne ole takeita tulevasta tuloksesta. Ne perustuvat tiettyihin tällä hetkellä perusteltavissa oleviin odotuksiin, jotka saattavat osoittautua virheellisiksi. Tällaiset tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat oletuksiin, ja niihin liittyy riskejä ja epävarmuustekijöitä. Osakkeenomistajien ei pitäisi luottaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Lukuisat tekijät saattavat aiheuttaa sen, että yhdistyneen yhtiön todellinen liiketoiminnan tulos tai taloudellinen asema eroaa olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa nimenomaisesti ilmaistusta tai niistä pääteltävissä olevasta liiketoiminnan tuloksesta tai taloudellisesta asemasta. Tieto, EVRY tai mitkään niiden lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista tai edustajista tai mikään muu taho ei ole velvollinen tarkastamaan tai vahvistamaan tai julkaisemaan mitään muutoksia mihinkään tulevaisuutta koskeviin lausumiin, jotta ne ottaisivat huomioon tämän tiedotteen päivämäärän jälkeiset tapahtumat tai olosuhteet.

TIETOJA OSAKKEENOMISTAJILLE YHDYSVALLOISSA

Tätä asiakirjaa ja tämän asiakirjan sisältämiä tietoja ei ole tarkoitettu julkistettavaksi Yhdysvalloissa. Tämä asiakirja ei muodosta tarjousta myydä, ostaa tai luovuttaa mitään arvopapereita Yhdysvalloissa. Mitään tässä tarkoitettuja arvopapereita ei ole rekisteröity eikä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (United States Securities Act of 1933, muutoksineen, "Yhdysvaltain arvopaperilaki") nojalla, eikä näitä saa tarjota tai myydä Yhdysvaltoihin ilman rekisteröintiä tai soveltuvaa poikkeusta rekisteröintivelvoitteista tai muutoin kuin transaktioissa, joihin ei kohdistu rekisteröintivelvoitteita, Yhdysvaltain arvopaperilain mukaisesti. Mitään tässä tarkoitettuja arvopapereita ei ole tarkoitus rekisteröidä Yhdysvalloissa eikä tehdä julkista tarjousta arvopapereista Yhdysvalloissa. Kaikkia tässä tarkoitettuja arvopapereita voidaan tarjota tai myydä Yhdysvalloissa Yhdysvaltain arvopaperilain mukaisen Rule 802 -säännöksessä säädetyn rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen nojalla.

Tämä tiedote koskee ulkomaisen yhtiön arvopapereita. Tiedotetta koskevat toisen maan julkistamisvaatimukset, jotka eroavat Yhdysvaltojen vastaavista. Asiakirjaan liitetyt mahdolliset tilinpäätökset on laadittu toisen maan tilinpäätösstandardien mukaan, jotka eivät välttämättä vastaa yhdysvaltalaisten yhtiöiden tilinpäätöksiä.

Oikeuksienne toteuttaminen tai mahdollisten vaatimusten esittäminen Yhdysvaltain liittovaltion arvopaperilakien nojalla voi olla vaikeaa, koska liikkeeseenlaskija on sijoittautunut toiseen maahan, ja osa tai kaikki sen johtajista ja hallituksen jäsenistä saattavat asua toisessa maassa. Ette välttämättä voi haastaa ulkomaista yhtiötä tai näiden johtajia tai hallituksen jäseniä oikeuteen Yhdysvaltain arvopaperilakien rikkomisesta ulkomaisessa tuomioistuimessa. Ulkomaisen yhtiön ja näiden lähipiiriyhtiöiden pakottaminen noudattamaan yhdysvaltalaisen tuomioistuimen tuomiota voi olla vaikeaa.

Huomioittehan, että liikkeeseenlaskija voi ostaa arvopapereita muutoin kuin minkä tahansa tässä mainitun transaktion yhteydessä, kuten julkisesta kaupankäynnistä tai yksityisten ostojen kautta.

Liitteet

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä