19 tammikuuta 2018
Tiedon innovaatiojohtaja Taneli Tikka on nimetty puheenjohtajaksi Teknologiateollisuuden tekoälyryhmään, joka on perustettu vuoden 2018 alussa.
”Tekoäly on yhteiskuntamme suuria mullistavia voimia, jolla pystytään helpottamaan arkea, työtä ja tuottamaan paljon arvoa asiakkaille tulevaisuudessa. Erityisen kiinnostavaa on ihmisen, yritysten ja organisaatioiden rooli tekoälyn kehittämisessä sekä tekoälyn soveltamisessa erilaisiin tilanteisiin ja tarpeisiin. Tähän kaikkeen vastaamiseksi ryhmä kokoaa yhteen Suomen viimeisimmän osaamisen asian tiimoilta, mukaan lukien näkemyksen siitä, mitkä ovat ne kaupalliset edellytykset sille, että Suomi hyötyy tekoälystä”, Taneli Tikka sanoo.
Digitaalinen muutos kiihtyy eksponentiaalisesti kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Myös valmistava teollisuus muuttuu tekoälyn myötä. ”Suuri kysymys on, miten työ muuttuu tekoälyn vaikutuksesta. Jotta varmistamme uusien työpaikkojen syntymisen Suomeen, on meidän tavoiteltava paikkaa teknologisen kehityksen kärjessä”, Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jorma Turunen sanoo. ”Haluamme ennakoida uuden teknologian vaikutusta sääntelyyn niin hyvin kuin mahdollista. Tähän työhön olemme saaneet mukaan jäsenyritystemme parhaita osaajia.”
Lue koko tiedote Teknologiateollisuuden sivuilta teknologiateollisuus.fi